Siirretty


 Kuvat MM

Tänään se sitten tapahtui. Kissa Stravinskin ja kuningatarkissa Ellan kesämaja siirrettiin. Sain nimittäin mökille apuvoimia. Vipuvarsi ja muutama hirsi sekä terassilankku ja mökkiä vietiin uuteen paikkaan. Olen kiitollinen apuvoimille ja todella tyytyväinen mökin uudesta paikasta. 

Sen verran oli väsynyt tämän ponnistuksen jälkeen, että ei enää jaksanut ryhtyä sisustamaan mökkiä. Nyt alkuvaiheessa laitan kanaverkot tuohon terassille, että kissat eivät pääse pois. Tulevana vuonna on tarkoitus tehdä sitten vähän laajempi systeemi tuohon, jotta kissat voivat kiivetä puuhun ja vähän ulkoillakin. 

Istutan vegaanikissa Stravinskille salaattia, jotta se voi sitten mielin määrin syödä himoamiaan vege-herkkuja.




Kodan kohdalla teki vähän tiukkaa, kun toisella puolella oli hirsiä ja lattialankkuja ja toisella puolella kota... Mutta hyvin tästäkin selvittiin. Hiki tippui. Kolmisen tuntia tuossa meni. Tosin aika ei kyllä tuntunut pitkältä.

 Ensimmäiset metrit siirretty.


Kommentit