Puuvenekorjaamoon suuret kiitokset


 Kuvat VN

Nyt eivät kuvat ja teksti liity millään tavalla toisiinsa. Kuvat ovat tyttäreni ottamia hänen ensimmäisestä sushi-kokeilustaan. Olen kysynyt hänen lupansa näiden käyttöön tässä blogissa.

Tätä blogia seuranneet ovat luultavasti havainneet, että olen haaveillut kasvihuoneesta. Paikka on katsottu ja työstän sitä vähitellen sopivaksi tulevalle kasviuhuoneelle, kaivamalla kantoja pois. Kantojen kaivuu jatkuu vielä pitkään ja nyt kun alueelta on kaadettu kaikki puut, niin siellä ovat päässeet valloilleen kaikki kasvit, joitka ovat piilotelleet puiden dominoidessa. Sitten täytyy siirrellä vielä suuria kiviäkin. Poraan täytyy hankkia kiviteriä...

Työtä siis piisaa vielä todella, todella paljon. Kantoja on varmasti vielä 15-18; tuntuu että niitä löytyy aina lisää jostakin! Kuvittelin (laskin) nimittäin alussa, että niitä on yhteensä ehkä  15. Sitten tein tarkastuslaskentaa ja huomasin muutamia pieniä juuria.

Tämä projekti taitaa olla vähän sellaista uudisraivaaja meininkiä. Tosin nälkä tulisi, jos tällä pitäisi itsensä elättää. Tavoite on kuitenkin selvä: Maalissa häämöttää kasvihuone. Mietinnässä on, millainen ja minkä kokoinen kasvihuone olisi hyvä/sopiva. Siksipä olen tänäkin kesänä  selaillut suurehkon määrän erilaisia kasvihuonevaihtoehtoja, uusia ja vanhoja, kunnes sitten tänään aamulla, jälleen kasvihuoneasioita selaillessani, törmäsin Puuvenekorjaamon kaarihallin ohjeisiin. Printtasin ohjeet saman tien ja otan mukaani mökille. Aivan mahtava juttu. Voin ruveta tulevana kesänä taivuttelemaan jingissä katon kaaria muotoonsa, tilata muovit jne. Ja sitten ehkä jo syksyllä 2018 tai sitten kesällä/syksyllä 2019  viimeistään kuitenkin keväällä 2010 (toivottavasti), pääsen pystyttämään kasvihuonettani.







Kommentit