Syys




Kuvat MM

Pakun kylkeen oli lennähtänyt keltainen pieni koivunlehti. Syksyä ilmassa. Kesä on taas vaiheessa, jossa on aika ryhtyä keräämään satoa. Toisaalta me opet aloitamme syyskylvöllä ja keräämme satoa vasta vuosien päästä. No kuitenkin työt alkavat tänään loman ja pakkoloman jälkeen. Samalla tämän blogin päivitykset jälleen  vähentyvät, mutta yritän olla vähän aktiivisempi Ostoskorissa ja tietenkin opetusmateriaaliani sisältävässä Perheyrittäjyys-blogissa.

Mökille ehdin vain viikonloppuisin. Puutarhassa korjataan satoa, käydään marjassa ja sienessä. Kaivetaan kasvihuoneelle paikkaa, perustetaan mansikkamaata, tehdään tulevan kesän rakenteita puutarhaviljelyyn jne. Ja toki mökin sisälläkin vasara paukkuu pitkälle syksyyn. Tavoitteena olisi viettää tyttöjen kanssa ensimmäinen joulu(aatto) mökillä vuonna 2018. Nähtäväksi jää toteutuuko tämä unelma. Unelmat ovat kuitenkin niitä, joiden eteen kannattaa tehdä töitä.



Kommentit