Viljelyala kasvaa

 Kuvat MM



Tänään sitten ostin muutaman taimen, kun sattui sopivasti kohdalle. Jäi nimittäin taimien kasvatus kuluneena keväänä tekemättä Assarin yo-juhlien takia. Tarvitsimme partsin olohuoneen jatkoksi, joten viljelmät eivät olisi mahtuneet sinne ja toisaalta, jos olisin roudannut ne mökille, niin siinä olisi ollut omat haasteensa.

Ja pääsin kaivuuhommmiin. Otin suuren lavakauluksen ja rupesin tekemään sille alustaa. Sain tuhrattu tähän koko päivän.



Laitoin lavakauluksen pohjalle vain soraa.



Lopulta pääsin istuttamaan. Istutin tomaatit ja chilit ruukkuihin ja peittelin ne harsolla. Luultavasti huomenna yritän rakentaa tähän rungon, jonka päälle voin laittaa muovin. Tavoitteena siis kasvihuoneenomainen tila.


Lastulevyt palvelevat vielä hyvin pari vuotta.Sitten ne taitavatkin olla niin romuna, että voin lapioida ne suoraan jätesäkkiin.





Ja sitten lopulta pääsin istuttamaan ostamani taimet.

Kommentit