Hirsitalon kengittäminen

 Kuvat MM

Tänään päiväni alkoi kierretankojen sahaamisella tunkin tukiin. Tuttava, joka on entisessä elämässään ollut metallialan yrittäjä, hallitsee hitsaamisen salat ja osaa tehdä kaikenlaista, teki nämä tuet minulle. Kiitos!

Kesken sahaamisen pärisi puhelin. Seinäjoen K-Raudasta soiteltiin, että puutavara olisi tulossa, jos minulle sopii.  Toki sopii.

Yksi naapurinsetä piipahti ihmettelemässä kun täti sahaa tankoja ja tekee naiselle ihan epätyypillisiä asioita. Lähti vikkelästi pois, kun tajusi, että mitä meinaan ryhtyä tekemään. Pelkäsi luultavasti, että joutuu apupojaksi.



Tällaiselta nämä kapistukset näyttivät ulkoa, kun ne on kiinnitetty seinään.




Ja tällaiselta sisältä. Vastapuolella on puu.

Tuvan hämärässä...

Ja tunkki iskuvalmiina.




Moottorisalalla vain hirret poikki. Brun, brun....

Pätkä kerrallaan edettiin. Siis tätähän en tosiaankaan tehnyt yksin, vaan ystäväni avustuksella.


Tässä on saatu aikaan jo kolojakin.

Hirret täytyy pitää tallessa siihen saakka, että  uudet on saatu paikoillen. Uudet nimittäin muotoillaan tuon vanhan hirren avulla.

Kyllä oli aika pölynä tuo alin hirsi!


Homma jatkuu huomenna ja lauantaina. Katsotaan onko mökki romahtanut. Toisaalta sitten vaan täytyy numeroida hirret ja koota pala palalta tämä mörskä kasaan.

Kommentit