Täti kävelee liikaa

Hau ammattikissan kaikki kamut!

Olen asunut tädin luona kohta viikon. Huh. Täti on aika tiukka. Se käy aamulla lenkillä, assarit käyvät iltapäivällä lenkillä ja täti käy vielä illallakin lenkillä. Eilen illalla mä jo anoin armoa, että mun ei tarvii taas lähteä kävelylle. Huh. Onneksi tajusivat. Tarvitseehan koirakin lepoa ja unta.

Tänään heti aamulla oltiin tädin kanssa pari tuntia kävelyllä. Mentiin aika rauhallisesti ja ekan tunnin aikana kaupungilla ei ollut liikkeellä muita kuin minä ja täti. Käveltiin rantaan ja sitten istuttiin vähän aikaa puistossa. Tai siis täti istui penkillä ja minä maassa. Minä yritin eka tulla tädin viereen siihen penkille, mutta täti pudotti minut alas. Huokaus.Täti on tiukka. 

No se kehui ja taputteli minua monta kertaa kun tein oikein sen mielestä. Se on kumma, että kun pitää aina tehdä tädin mielestä oikein. Mun ja tädin lista oikeista asioista on aika erilainen ja mä oon oppinut, että tädin lista on aika pitkä.

 Olen yrittänyt kysyä, että onko täti oikeasti niin tiukkapipoinen. On se. Olen kokeillut. Enää en jaksa edes kysyä kovin usein. Tosin mä testaan välillä, että onko se oikeasti ja aivan varmasti sitä mieltä, mutta huh...se on vaan aika turhaa...

Tästä muutamia makupaloja ja otteita tädin listasta:
- Ei saa hyppiä kun lähdetään ulos. Pitää vaan istua ja odottaa, että täti laittaa kaulapannan ja hihnan.
- Pitää istua ja odottaa, kun täti avaa oven.
- Kun ovi on auki pitää odottaa, että täti taapertaa ensiksi ulos ja sitten vasta minä. Eikä saa yhtään vetää. Muuten otetaan asia uudelleen. (ja monta kertaa.)
- Ei saa vetää, kun kävelee rappusia alas.
- Ei saa vetää, kun kävelee rappusia ylös.
- Ei saa vetää, kun kävelee ulkona, vaan pitää kävellä pää tädin polven kohdalla.
- Ei saa haukkua kun vastaan tulee koiria.
- Ei saa haukkua kun vastaan tulee ihmisiä.
- Ei saa riehua, kun näkee lokin.
- Ei saa rynnätä kissojen perässä.
- Ei saa hyppiä auton sisällä.
- Ei saa rynnätä autosta ulos, vaan pitää hypätä kauniisti.
- Ei saa nousta ihmisiä vasten.
- Ei saa aamulla haukkua postinjakajalle.
- Päivälläkään ei saa haukkua postinjakajalle.
- Kun annetaan aamulla lenkin jälkeen jauhelihaa, pitää odottaa kiltisti, kun täti laittaa lihan kulhoon ja vasta sitten saa mennä.
- Ei saa ajaa kissoja pois niiden ruokakupilta.
- Ei saa nousta sohvalle.
- Ei saa nousta sängylle.
- Ei saa nukkua kenenkään sängyssä, vaan omalla pedillä lattialla.
- Ei saa mennä yhden assarin huoneeseen. (nyt pysyn jo sieltä pois, vaikka ovi olisi auki ja minua niin houkuttelisi se huone...)
- Ei saa mitään makupaloja, kun joku menee jääkaapille. (Yhdeltä assarilta putosi keskiviikkona kinkku ja juusto lattialle, mutta sen ei tarvinnut poimia niitä pois. Mä hoidin heti siivouksen samalla sekunnilla.)


Tämän kaiken kieltotauluilun lisäksi minut viedään koirakouluun. Mitä sellaisen käsittelyn jälkeen koirassa on enää jälellä? Vaikka tuo ammattikissa jatkuvasti valittaa, niin silti se pääsee paljon helpommalla. No joo... tänään se meni tosin istuun oven päälle eikä se päässyt sieltä pois. Ai, että oliko mulla jotakin asiaa siihen, että se kissa joutui sinne oven päälle. Mun omasta mielestäni ei, mutta kissan ja tädin mielestä oli. Eikä täti tykännyt, kun mä söin sen ruoat. Mitäs kursaili. Oma moka. Täytyy tuon kissankin tajuta, että nopeat syövät hitaat. Niin se vaan on. Luonnonlaki.



Sitten kun assarit lähtivät aamulla lenkille mun ja tädin aamulenkin jälkeen mä panin tassut silmilleni ja käperryin nukkumaan. Toivoin että kukaan ei vaan huomaa mua eikä pakota mua lenkille kanssaan. Mä en oikeasti jaksa jatkuvasti kävellä. Olen tällä viikolla juossut ja kävellyt ihan tarpeeksi. Täti sanoi, että ei auta. Illalla joudun kuitenkin tallille moikkaamaan mun koirakamujeni perheen hevosta. Elämä on. Se on oikeasti aika mukavaa. Ja jos tylsistyminen uhkaa, niin sitten voi laittaa vähän vauhtia kissoihin, niin saa taas aikaan yhtä sun toista.





Terveisin 

Ronja
Personal Trainer

P.S. Osaako kukaan kertoa, että miksi täti teippasi tänään johdon kiinni lattiaan?

Kommentit

  1. Oho ,onpas siinä monta " ei saa" juttua. Millaisessa kodissa olet ollut ennen kun tulit Tädin luo?
    Kannattaa kyl vähän varoo niitä kissoja. Se voi tehdä kipeetä kirsulle, jos ne hikeentyy.
    Täti varmaan pelkää kompastuvansa niihin johtoihin, miks se muuten ;)

    VastaaPoista
  2. Hau Amalia!

    Kyllä tämä vaikutta oikein Moskovalta. Täti kyylää kaikkia mun tekemisiäni.
    Tänään mua on lenkitetty jo pari kertaa ja nyt sitten vielä kolmannen kerran illalla.
    Päivälenkki oli tänään onneksi aika lyhyt. Istuttiin aika kauan puistossa. Mä kattelin ohikulkijoita ja en haukkunut kertaakaan koirakamuille, vaikka näin aika monta.
    Täti sanoi, että oon aika fiksu, kun opin niin nopeasti.

    Täti otti kuvan tänään, kun mä avustin tuon ammattikissan tuonne saunan oven päälle. Sitten mä vähän heiluttelin sitä ovea. Amattikissa ei tykännyt eikä tätikään. Niillä ei oo kauhiasti huumorintajua?!

    Ai niin noi johdot. Tuota mä vähän arvelinkin. Sillä ei oo sitten varmaan mitään tekmistä asian kanssa, että mä irroitin ne pari kertaa pistorasiasta.

    Terveisin

    Ronja
    Personal Trainer

    VastaaPoista
  3. Ai mahoton, miten Otto on onnistunut menee tonne?

    VastaaPoista
  4. Hau, hau!

    Kyllä mä vähän avustin sitä. Ensiksi se ei meinannut oikein onnistua, mutta sitten lopulta se sujui ihan hyvin. Täti kyllä sanoi, että tuollaista ei saa enää ikinä tehdä. Mä tietty otin mun hellyttävimmän anomisilmeeni ja kysyin, että miksi? Tarkoitan siis, että mullahan oli tosi kivaa. Vai tarkoittaako tämä oikeasti sitä, että tädin luona on KAIKKI kiva kielletty?

    Terveisin

    Ronja
    Personal Trainer

    VastaaPoista

Lähetä kommentti